Moderni jazztanssi

Vauhdikas ja alati muuttuva moderni jazztanssi on saanut vuosien saatossa vaikutteita monesta muusta tanssilajista, kuten baletista, nykytanssista, stepistä ja afrosta. Vastaavasti kyseiset lajit ovat ammentaneet ideoita myös jazztanssista. Jazz on itsessään hyvin moderni ja energinen tanssilaji, jonka juuret löytyvät karibialaisista ja afrikkalaisista tansseista. Varhaisimpia jazztanssin versioita tanssittiin Yhdysvalloissa jazzmusiikin tahtiin jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kuitenkin vasta 1950-luvulla moderni jazztanssi alkoi muuttua nykyiseen muotoonsa saaden vaikutteita muista nykytansseista.

Jazztanssia nähtiin1900-luvun puolivälin jälkeen usein elokuvissa ja musikaaleissa. Se alkoi elää ajan mukana ja tanssiaskeleet muuntautuivat jokaisen vuosikymmenen populaarimusiikkiin. Nykyistä modernia jazztanssia tanssitaan yleensä pop-musiikin tahtiin. Yksi nykyisistä suosituista jazztanssimuodoista on lyrical jazz, joka perustuu klassiseen jazztekniikkaan ja on tanssityyliltään pehmeän virtaavaa, ja nimensä mukaisesti sitä tanssitaan lyyrisiin pop-kappaleisiin. Muita nykyisiä modernin jazztanssin muotoja ovat contemporary jazz ja jump rhythm jazz. Tanssiesityksissä nähdään myös useiden eri tyylien sekoituksia.

Jazztanssin historia

Jazztanssi perustuu Amerikkaan tuotujen orjien tanssimaan steppiin, joka on afrikkalaisten ja eurooppalaisten kansantanssien sekoitus. Stepin aikoihin 1800-luvulla nämä seuratanssit alkoivat levittäytyä yleiseen tietoisuuteen koomisten minstrel- ja tyylikkäiden vaudeville-esitysten kautta. Jazzmusiikin kulta-aika alkoi kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Tällöin seuratanssien suosio saavutti Amerikan jälkeen myös Euroopan ja vuosina 1910-1915 kehitettiin yli 100 erilaista seuratanssia, joista kuuluisimmat olivat foxtrot ja one-step. Tätä seurasi 1920-luvun charlestonin aikakausi, jota nähtiin ammattilaisten esittäminä jopa teatterilavoilla.

Seuraavat vuosikymmenet tanssilavoilla tanssittiin swingiä, big bandia, maratontansseja ja akrobaattisia tanssilajeja kuten jitterbug ja lindy hop. Broadway-näyttämöillä ja elokuvissa nähtiin yhä enemmän mustia viihdetanssijoita. Niin ikään amerikkalaiset tanssi- ja musiikkiklubit palkkasivat riveihinsä monia ammattitanssijoita. Vuosisadan puolenvälin jälkeen jazzmusiikki muuttui vapaammaksi ja taiteellisemmaksi eikä musiikkiin ollut enää helppo tanssia. Se erotti lopullisesti jazztanssin ja jazzmusiikin toisistaan. Tätä aikaisemmin jo kuitenkin näyttämöillä nähtyä, eurooppalaisista tansseista vaikutteita saanutta tanssilajia aloitettiin kutsua moderniksi jazztanssiksi.

Moderni jazztanssi syntyy

Modernin jazztanssin ensimmäiset kehittäjät olivat mustia taiteilijoita, mutta vähitellen joukkoon liittyi monia valkoihoisia tanssijoita, tanssiopettajia ja harrastajia. Ensimmäisenä erillisen jazztanssityylin luojana pidetään Jack Colea, joka teki koreografioita elokuviin ja Broadway-esityksiin. Colen luoman tanssityylin erityispiirteitä ovat liikkeiden virtaavuus, erilaiset rytmikuviot, liikkuva torso, lainehtiva vartalo ja kehon eri osien isolaatiot. 1940-luvulla jazztanssiin lisättiin vaikutteita myös Länsi-Intiasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Tällöin alan suurimmat vaikuttajat ja omien tyyliensä tekijät olivat Katherine Dunham, Pearl Primus ja Alvin Ailey.

Monet nykyisen modernin jazztanssin tanssitekniikoista on nimetty opettajiensa mukaan. Kuuluisimpia tänä päivänä opetettavia tekniikoita ovat esimerkiksi Mattox, jossa keskeisenä osana on eri ruumiinosien keskinäinen koordinaatio ja terävän rytmiset liikesarjat sekä Luigi, jonka jatkuvasti venyttävät liikesarjat vaativat tanssijaltaan voimakasta lihaskontrollia. Muita kuuluisia tekniikoita ovat kehittäneet myös Lynn Simonson ja Billy Siegenfield. Jazztanssin historian kuuluisimpia tanssijoita ovat olleet esimerkiksi Fred Astaire, Ginger Rogers ja Gene Kelly. Vaikutusvaltaisia koreografeja ovat olleet Jerome Robbins, Bob Fosse ja Matt Mattox.

Modernin jazztanssin elementtejä

Monimuotoisesta historiallisesta kehityksestä ja useasta alalajista huolimatta jazztanssista pystytään erottamaan lähes kaikista tyyleistä löytyviä, tunnistettavia elementtejä. Kaikki jazztyylejä yhdistää rytmi, joka on yleensä polyrytmistä ja monimutkaista. Kehon eriytyvä liike eli isolaatio on toinen tunnistettava erikoispiirre. Jazzmusiikki, kuten myös jazztanssi vaatii sekä sallii myös tanssijaltaan personallista tyyliä ja improvisaatiota. Etenkin klassisimmissa jazztanssin muodoissa kehon matala painopiste, maanläheisyys ja ”lättäjaloilla” tanssiminen ovat tunnusomaisia tanssijoiden piirteitä. Jazztanssin yleiseen luonteeseen kuuluvat myös energisyys, räjähtävyys ja näyttävyys.

Jazztanssi on historiansa aikana ollut tärkeä osa taidetta ja viihdettä, mutta sen lisäksi siitä on tullut myös kilpailulaji. Etenkin Yhdysvalloissa monet tanssikoulut pyrkivät kouluttamaan oppilaitaan kilpailuareenat mielessä. Kilpailuissa jazztanssilajit erotellaan toisistaan jazz dance ja lyrical jazz-ryhmiin. 2000-luvulla modernia jazztanssia ovat muokanneet erityisesti tanssiin perustuvat televisio-ohjelmat, kuten esimerkiksi So You Think You Can Dance. Modernin jazztanssin suosio on vain kasvanut, sillä sen yhteys populaarimusiikkiin on tehnyt siitä mielenkiintoisen ilmaisutaiteen muodon.

Jazztanssi on vahvasti mukana viihteessä ja kulttuurissa

Jazztanssia on nähty jo vuosikymmenien ajan varsinkin musiikkiteatterin koreografioissa. Klassisin lajin esimerkki on luultavasti Leonard Bersteinin säveltämä musikaali West Side Story, joka markkinoi tanssia suurelle yleisölle erityisesti 1950- ja 60-luvuilla. Vuosien mittaan sitä nähtiin monissa aikansa hittielokuvissa, joiden tähtinäyttelijöiden liikkeitä aloitettiin harjoitella tanssikouluissa. Tänä päivänä jazztanssia yhdistellään monien nykytanssien liikkeiden kanssa ja sitä käytetään musikaalien lisäksi erityisesti musiikkivideoiden visuaalisena tehokeinona. Lisäksi sitä voi opiskella melkein missä vain tanssikoulussa ympäri Suomea.

Moderni jazztanssi saapui Suomeen 1960-luvulla

Varsinkin 1960-luvulla Suomessa vieraili useita ulkomaalaisia jazztanssin opettajia. Tanssin toi lopullisesti Suomeen Yhdysvalloissa lajia opiskellut Riitta Vainio, joka alkoi opettaa sitä 60-luvun alussa perustamassaan Modernin tanssin koulussa. Hän esiintyi myös useissa television viihdeohjelmissa ja häntä avusti yhdysvaltalainen Ted Shawn. Myöhemmin Shawn alkoi yhteistyöhön helsinkiläisen Tamara Rasmussenin kanssa, joka niin ikään perusti oman tanssikoulun nimeltä Jazz Dance School. Ensimmäisen koulunsa menestyksen myötä Rasmussen perusti uuden koulun, jossa edelleen jatketaan Rasmussenin kehittämän modernin jazztanssin opetusta.